torstai 12. kesäkuuta 2014

Neitsytperunafestivaalin bloggauskilpailu: Kapteenin kesäsalaatti

KAPTEENIN KESÄSALAATTI


4 annosta




800 g varhaisperunoita, keitettynä ja pilkottuna
1 puntti kevätsipulia, pilkottuna
1/2 punapipuli, nätisti siivutettuna
kapriksia
1/2 punttia tilliä, hienonnettuna
Kapteenin Kastikkeen valkosipuli-paprikaöljyä
suolaa
mustapippuria
silliviipaleita tillikastikkeessa




1) Sekoita ainekset huolellisesti ja rakkaudella ruokaa kohtaan. Muista maustaa makusi ja muiden ruokailijoiden makunystyröiden mukaan. Älä laita liikaa, sillä lisääminen on poisottamista helpompaa.


2) Annostele lautasille. Lisää jokaiseen annokseen silliviipaleita.


3) Nauti kesäisestä makumaailmasta. Bon Appetit!




Juha Palosaari

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Suomen Paras Kotiruoka 2014: Kevätrisotto












KEVÄTRISOTTO






300 g             jauhelihaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä
1 yrttifondi
200 g savupekonikuutioita
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
70 g tomaattipyreetä
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl juustokuminaa
2 tl korianteria
1 tl cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
2,5 dl Valio Crea Aura sinihomejuustoruokakermaa            


















Valmistusohje


  1. Ruskista jauheliha kasarissa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  2. Lisää hienonnettu sipuli. Purista joukkoon valkosipulinkynnet. Kuullota hetki.
  3. Mausta paprikajauheella. Lisää riisi. Sekoita
  4. Lisää vesi ja yrttifondi.
  5. Laske lämpöä ja keitä hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia.
  6. Lisää mukaan savupekonikuutiot, pavut ja tomaattipyree. Mausta chilijauheella, juustokuminalla, korianterilla ja cayennepippurilla. Sekoita.
  7. Hauduta vielä muutama minuutti. Lisää tarvittaessa vähän vettä.
  8. Kaada joukkoon ruokakerma. Hauduta sekoittaen vielä hetki.
  9. Nauti makujen harmoniasta hyvässä seurassa.











perjantai 28. helmikuuta 2014

Päärynä-mascarponepiirakka

Päärynä-mascarponepiirakka

Sankaruuden hinta on joskus valitettavan kova. Menestyksen ja pettymysten ristitulessa selviytyminen on armoton maailma, jossa punnitaan ihmiselon vahvuus. Liian monelle totuuden kohtaamisesta muodostuu liian kova pala.
Cesena sijaitsee Pohjois-Italiassa. Etruskien perustama kaupunki tunnetaan historian ja jalkapallon ohella kulttimaineen saavuttaneesta urheilijastaan, joka muistetaan lempinimestään Il Pirata, merirosvo.
Hän oli Marco Pantani, nykyajan merkittävin italialainen ammattilaispyöräilijä.
Pantani oli taistelija, joka pyöräili, koska hän koki sen omaksi velvollisuudekseen. Hän polki vaistoillaan, hetkeen tarttuen, ilman laskelmointia. Pantani kutsui tätä ajatuksen vapaudeksi.
1990-luvun loppupuolisko oli Marco Pantanin kulta-aikaa. Menestys huipentui kesällä 1998, jolloin italialainen onnistui voittamaan kilpailukauden kaksi merkittävintä klassikkoa, Giro d’Italian ja Tour de Francen. Moista tekoa pidettiin mahdottomana kilpailujen läheisyyden vuoksi, joka ei tarjonnut tarpeeksi palautumisaikaa raadollisen lajin rasituksista. Pantani onnistui kumoamaan kyseisen teorian.
Pantania pidetään eräänä kaikkien aikojen parhaana mäkiajajana. Hän oli parhaimmillaan raastavissa nousuissa, joissa hänen väsymättömät tykityksensä jättivät vastustajat aseettomiksi.
Pantani oli enemmän artisti kuin perinteinen urheilija. Hänen persoonansa oli liioitteleva, salvadordalimainen luomus. Ihmiset kiintyivät tähän erilaisuuteen. Hänestä tuli palvottu arjen sankari.
Kuten moni lahjakas ihminen myös Pantani oli haavoittuvainen. Hän oli yksinäinen, vaikka hänellä oli perhettä, ystäviä ja kilpakumppaneita, jotka yrittivät auttaa häntä.
Monen kilpakumppaninsa tavoin Pantanilla oli vaikeuksia veriarvojensa kanssa. Ne johtivat jatkuviin spekulaatioihin EPO-hormonin käytöstä.
Huhut saivat isot vedet liikkeelle. Pantanin maailma alkoi luhistua. Vajoaminen kunnian kukkuloilta elämän harmaalle aluelle oli väistämätön. Alkoi pitkä ja yksinäinen matka unholaan.
Upean urheilijan maallinen vaellus päättyi riminiläisessä hotellihuoneessa 14.2.2004 – vain 34-vuotiaana. Kuolinsyyksi vahvistettiin kokaiinin yliannostus.
Hotellihuoneesta löytyi Pantanin henkilökohtaisten tavaroiden ohella muistiinpanoja, joista viimeisimmän viesti oli karmaiseva. ”Kukaan ei ole koskaan kyennyt ymmärtämään minua. Olin yksin.”
Tulevana ystävänpäivänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Marco Pantanin kuolemasta. Aika ei ole ajanut unholaan mäkien kuningasta, joka nauttii edelleen Italiassa kansallissankarin asemaa. Marco Pantani on ”numero uno”.
Urheilusankarien ohella Italia tunnetaan myös kulinaristisista herkuistaan. Eräs niistä on mascarpone, lehmänmaidosta valmistettava rasvainen tuorejuusto.
Mascarpone on parhaimmillaan jälkiruuissa. Erästä italialaista huippukokkia siteeraten – ”on synti valmistaa jälkiruokaa ilman mascarponea”.
Makea piirakka on takuuvarma jälkiruoka. Se soveltuu erinomaisesti mascarponen työkentäksi. Siispä tuumasta toimeen. Mascarponea kehiin, mukaan hieman creme fraichea ja kermaviiliä. Pisteenä i:n päälle päärynää. Toimii kuin Marco Pantanin tykitys Pyreneiden raastavissa nousuissa.
Forza Italia.
Juha



Päärynä-mascarponepiirakka


Pohja:

75 g margariinia
1 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

1) Sulata ja jäähdytä margariini.
2) Sekoita joukkoon sokeri, kuohukerma ja kananmuna.
3) Lisää vielä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
4) Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.


Täyte:

250 g mascarponejuustoa
2 dl kermaviiliä
100 g creme fraichea
1 limetin mehu
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 rkl perunajauhoja
1 päärynä
kanelia

1) Yhdistä ainekset kulhossa (ei päärynää eikä kanelia) hyvin sekoittaen.
2) Levitä täyte piirakkapohjalle.
3) Kuori päärynä ja leikkaa siitä ohuita viipaleita. Asettele ne varovasti täytteen päälle.
4) Ripottele piirakan pinnalle kanelia. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.